Kaksi eri kuskia.

Tässäpä taitaa olla pienen itsetutkiskelun paikka. Mistä johtuu, että kun ajan henkilömallin biiliä, niin minusta kuoriutuu melko nopeasti juuri sellainen kusipää joita itsekkin vihaan ollessani liikenteessä? Ja taas toisaalta kun istun raskaankaluston puikkoihin olen kuin "tonneittain vastuuta" kampanjan mallikuski? Mikä meitä (mukamas) fiksuja ihmisiä vaivaa? Tai ehkä paremminkin mikä mua vaivaa? Kaikkihan lähtee siitä, että jokainen hoitaa omat asenteensa kuntoon, niin työ kuin siviililiikenteessä;) Myönnän myös syyllistyväni aika ajoin asenteeseen "tehkää niin kuin minä sanon, älkää niin kuin minä teen". Syynä tähän on ehkäpä se, että ihmisen on huomattavasti helpompaa hyväksyä omat virheensä ja antaa itselleen anteeksi kuin muiden virheet ja antaa muille anteeksi. Olen kyllä huomannut muutosta parempaan omassa liikennekäyttäytymisessäni, mutta tästä on vielä pirun pitkä matka siihen että olisin edes itse tyytyväinen.

Teiden tukko.

Pirun mukava huomata, että ajeletpa missäpäin vaan ja liityt kilometrien mittaisen jonon hännille joka etenee vaihtelevalla menestyksellä sahaten kuudenkympin ja seitsemänviiden välillä jonon keulilta löytyy yllättäen suomalainen karavaanari!! Mikä siinä on niin vaikeaa ajaa rajoitusten mukaan? Toki ymmärrän, että jos alitehoisella taunuksella vedetään sitä surullisen kuuluisaa jäähallinkokoista kaappia, niin pienikin ajoradan kallistus ylöspäin vaikuttaa nopeuteen laskevasti. Jos on varaa ostaa se jäähallinkokoinen asuntovaunu, niin kannattaisiko kenties panostaa myös kalustoon jolla sitä hinataan muiden kiusana pitkin poikin pohjolaa?
Myös suomalaisten karavaanareiden asenne vituttaa, "me ollaan lomalla, meillä ei ole kiire mihinkään". Mahtanevatko nämä kiireettömät lomalaiset miettiä asiaa lainkaan niiden kannalta jotka ovat töissä siellä tienpäällä ja aikataulu saattaa olla todella tiukka? Jos kerran ei ole kiire minnekkään, niin levikkeelle sitten ja päästetään muut liikkujat ohi! Olisi mielenkiintoista päästä muutamaksi viikoksi jonkun karavaanarin työpaikalle viettämään lomaani, seisoisin tiellä kokoajan ja vaikeuttaisin muutenkin työntekoa...

Aikanaan muistan kun Samuli Edelmanin biisi karavaanari julkaistiin ja sitä soitettiin paljon. Olin silloin jutuissa erään hollantilaisen ystäväni kanssa ja hän kysyi että mitä kyseisessä laulussa lauletaan. Kerroin että kappale pilkkaa karavaanareita, tuttavani kysyikin heti, että ovatko hollantilaiset karavaanarit jo suomessakin niin kuuluisia? Naurahdellen kerroin hänelle, että biisi kertoo kyllä ihan näistä meidän kotimaisista vesseleistä. Tavattuamme muutaman viikon jälkeen uudelleen tuttavani oli liikuskellut autoillen ympäri kaunista suomeamme ja kertoi ymmärtävänsä nyt paremmin, että miksi joku laulaja oli tehnyt suomalaisista karavaanareista pilkkalaulun;)

Kotona jälleen.

Olipas mukava palata reissulta kotiin, koirat ja vaimo olivat onnellisia kun saivat "isin" kotiin;) Tosin en tiedä kuka oli onnellisin. Olin siis maanantaista tähän aamuun reissulla ja pakko myöntää, etten todellakaan lähelläkään ammattikuljettajaa vaikka niin tahtoisinkin ajatella. Uudet asiat joita opin eivät olleetkaan niitä joita lähdin oppimaan, vaan lähinnä kuorman käsittelyä, rajoitusten noudattamista. Ruotsissa pölliisin toleranssi on todella paljon tiukempi kuin meillä täällä, joten siellä saa ylinopussakon jo 6km/h ylityksestä vaikka kyseessä olisikin moottoritie ja moottoritie nopeudet. Muitakin jänniä juttuja oli matkassa ruotsin puolella, poliisit eivät saa tutkata nopeutta liikkuvasta autosta, eli ainoastaan silloin kun ovat parkissa, moottoriteiden rampeilta moottoritielle tulevat ovat etuajo-oikeutettuja nähden jo motarilla oleviin.

Jos liikuskelee hiukankaan etelämpänä, niin pitää olla todella tarkkana missä taukojansa pitelee, sillä paikalliset veijarit kurkkivat aika nopeasti kuorman ja se taas tapahtuu useimmiten viiltämällä puolikuun muotoinen reikä pressuihin. Sehän sitten tietysti korpeaa, kun pressuissa reikiä.

Reissu oli kaikinpuolin onnistunut ja sitä kuuluisaa "rekkaromantiikkaakin" oli matkassa. Tiistai-iltana nimittäin oli melkoisen mukavat fiilikset kun grillailtiin Trelleborgissa makkaraa ja joristiin paskaa. Pitäisi vaan ostoslistalle lisätä pieni retkigrilli, niin olis helpompaa kuin pelata noiden kertakäyttöisten kanssa;) Ostoslistalle tosin vilahti muutamia muitakin juttuja, eikä juuri mikään niistä ole sieltä halvimmasta päästä. Navigaattori olisi ehdoton ja tietenkin kannettava tietokone, jotta voi viihdyttää itseään. Tosin tänään jo ehdotin vaimolle, että miten olisi, ostettaisiinko hänelle uusi kannettava;) ja kyllä, rakas vaimoni hoksasi heti mistä on kyse...

Odottaa...

Odotus, tuo pahimmanlaatuinen myrkky mielelle, sitä on saatu. Pohjammaan keikka meni muroiksi, koska paluukuorma sieltä onkin Ouluun ja osaavaa kuskia ei kannata kuulemma enää ajattaa kotimaassa. Tiesin kyllä alusta saakka, että minut tullaan opettamaan ulkomaanajoon;) Ahdistaa vaan, kun joutuu odottamaan, eikä tiedä milloin käsky käy lähtöön. Kamat on pakattuna ja uskoisin huomenna aamusta olevani viisaampi.

Nyt tiedän miltä koiristamme tuntuu, kun usein niitä joutuu komentamaan odottamaan vaikka intoa riittäisi. Nooh, yksi kohta lisää listaan jossa löytyy rekkakuskin ja koiran yhtäläisyydet:
-Asuu kopissa
-Syö purkkiruokaa
-Kusee vanteelle/renkaalle
-Haukkuu autoilijoita
-Noutaa kun isäntä käskee
-Ja tietysti odottaa...

Rakas vaimonikin alkaa varmaankin olla aikalailla täynnä tätä omaa touhotustani tai ainakin luulisin niin. Itseäkin alkaa ahdistaa kun tosiaan haluisi jo "on the road". Vaimolle kumminkin kymmenen pistettä ja papukaijamerkki pitkistä hermoista ja suunnattoman laajasta ymmärryksestä.

Pitkää päivää.

Aika pitkäksi venyi sittenkin tuo torstain-perjantain välinen työpäivä. To aamuna herätys oli 3:30 ja lähtö tallilta 4:45. Suuntana rovaniemi jossa oli parikin erillistä purkupaikkaa ja paluukuorman lastaus. Roviksenreissu meni todella mukavasti ja kepeästi, kaverikin oli mukava ja hauska jannu, erittäin tarkka työ ja lepoajoista. Joten tauot tulikin pidettyä juurikin niin kuin laki sanoo. Paluu rovikselta ajoittui iltapäivään 14:30 ja kotona olinkin jo heti puoli viisi iltapäivällä. Jos joku ihmettelee kadonnutta kolmeea tuntia, niin kerrottakoon, että myös erinäiset paperihommat kuuluvat kuljettajan työhön ja toetenkin paluukuorma piti purkaa, koska se jatkoi matkaansa kolmella eri autolla kohti lopullista määränpäätään.

Kotona olin siis puoli viisi, siinä sitten kävin suihkussa ja söin, otin pienet nokoset ja läksin klo 22:30 takaisin töihin, sillä seuraava lähtö olisi 23:00. Suunnitelmissa oli, että kävisin torniossa pikaisen mutkan ja sitten takaisin kotiin nukkumaan. Mutta kuten tiedossa on, ei suunnitelmat juuri koskaan pidä paikkaansa. Kuormia olikin neljä, kolme tornioon ja yksi rovikselle. Se sitten ottikin hiukan odotettua enemmän aikaa, että niistä selvisin. Tosin viimeisen tornion reissun ajoi toinen kuljettaja ja pääsin kotiin jo 17:30 aikoihin. Eli tulihan siinä sitten päivälle hiukan liikaa mittaa, mutta kun en vaan osaa sanoa ei;)

Tänään olisi tarkoitus lähteä "pohojammaalle" valmiin kuorman kanssa, nukkua yö purkukohteessa jotta saa aamulla heti kuorman pois ja sitten uuden kuorman tekoon. Tarkoituksena olisi, että saisin kuorman jonnekkin läntisen naapurivaltiomme pääkaupungin nurkille. Joten muutama hetki saattaa kulua, ennen kuin jälleen olen koneen äärellä.

"kello neljältä soi, taas lähti rekkamies..."

Aamusta olisi lähtö kohden pohjoista, edelleen valvovansilmän alla. Tosin veikkaan, ettei päivä päätykkään vielä iltapäivällä palattuamme pohjoisesta vaan jatkuu jollain muulla ajolla tai lastauksella. Olen erittäin tyytyväinen siihen, että asiat opetetaan "kädestä pitäen" vaikka olenkin alalla ollut jo vuosia. Tosin aiemmin liikennöimäni kalusto on hiukan kevyempää, mutta kumminkin. Jotenkin tuntuu mukavalta lähteä aikaisin aamulla reissuun, koska tietää pääsevänsä myös ajoissa kotiin, tai ainakin saa hoidettua päällä olevan kuorman pois, kotiin pääsyyn se tuskin vaikuttaa;)

Ensiviikolla olisi varmaankin tarkoitus koittaa kuinka omat siivet kantaa, eli lähteä yksin reissunpäälle. Hiukan mietityttää mitenköhän sekin sujuu, siis jos iskee pidemmän keikan. Huoleni aiheena ei juuri muuta ole, mutta miten osaan/pystyn noudattamaan työaikalakia... Aiemmin meinaan itselläni on ollut tapana tyrkätä reissusta kotiin samoilla silmillä. Tosin joskus muistan nukkuneeni 20min autossa kun olin tulossa Oulusta takaisin helsinkiin. Sekin johtui siitä, että keikka jonka vein Helsingistä Ouluun oli ns extrakeikka, eli ajoin sen normaalin työpäivän päätteeksi ja kun takana oli hiukan päälle 20h ajorupeama, niin alkoihan siinä hiukkasen silmä luppasta. Toisaalta eipä sitä kai enää näin "vanhamies" enää jaksa tuollaisia urotekoja;)

Eka reissu.

Dodiih, nyt on sitten eka keikka heitetty. Tyvestä se on puuhun mentävä (enkä nyt puhu siitä valkeakoskelaisesta kuljetusliikkeestä), eli keikka koostui lähinnä tutustumisesta paikkoihin ja huimasta 160km ajosta, 80km suuntaansa=) Kaikki vaikuttaa todellakin juuri niin hienolta ja mahtavalta, kuin olin aikaisemmin ajatellutkin. Kalusto on uutta ja siistiä, eikä palkkauksessakaan ole moitteen sijaa. Aamulla olisi taroitus sopia jatkosta, siis katsoa mihin seuraava keikka suuntautuu. Hiukan tuossa aiemmin tänään väläyteltiin vaihtoehtoja joihin olen erittäin tyytyäinen ja joita odotan innolla.

Päivän työrupeaman tarkoituksena siis oli tutustua lastaupaikkaan ja kuorman käsittelyyn. Saattaa kuulostaa helpolta ja yksinkertaiselta, mutta voin kertoa ettei se sitä ole. Vai mitä mieltä olette siitä että kyytiin tulevan kappaleen sijoitus lavalle on senteistä kiinni, jotta saadaan akselipainot oikeiksi? Mukavan päivästä teki työkaveri jonka matkassa olin, hän on ollut alalla 42 vuotta ja tietää varmasti yhtä jos toista nästä hommista. Vanhoissa "jermuissa" on pariakin tyyppiä ihmisiä, toiset vaan vittuilevat nuoremmilleen ja toiset neuvovat. Onnekseni työkaverini kuuluu jälkimmäiseen ryhmään. Sainkin muutamia todella hyviä vinkkejä imuroitua vastaisuuden varalle ja tulevaa helpottamaan.

Taustaa.

Olen jo pikkupojasta saakka haaveillut ajavani "rekkaa". Syynä haaveisiini lienee monia, vähäisimmäksi ei voi laskea sitä että lapsuudenkotini naapurilla oli ja on edelleen kuljetusliike. Myöskin tätini ex mies on myötävaikuttanut suuresti haaveeni muodostumiseen. Hän ajoi aikoinaan yhdistelmää työkseen ja aina kun olin vapaalla koulusta pääsin hänen mukaansa pidemmille reissuille jotka suuntautuivat Tampereen seudulta kohti pohjoista Suomea. Siinähän se scanian kyydissä istuessa ihmetellessä pääsi kuljetuskärpänen puremaan pahemman kerran.

Koko aikuisikäni olen työskennellyt kuljetusalalla, paku- ja kuorkkikuskina. Mitä pidempiä reissuja olen saanut ajaa, sitä tyytyväisempi olen ollut töihini, joten olenkin aina hakeutunut reiteille jotka ovat pitkiä. Itselleni ja läheisilleni olen pitkiä työpäiviä olen perustellut sillä, että ne ovat taloudellesti kannattavampia. Tosin nyt vasta taidan pystyä tunnustamaan itselleni ja muillekkin, että yksinkertaisesti pidän siitä, että saan olla tienpäällä.

Kuluva vuosi on ollut suurta muutosta perheellemme, johon tällähetkellä kuuluvat rakas vaimoni ja kaksi pientä valkoista ärrieriä. Vuoden alussa teimme suuren päätöksen ja muutimme 600km kohti pohjoista, Vantaan ah niin kiirettömästä ja leppoisasta elinympäristöstä tänne Oulun hulinaan ja kiireeseen;) Hiukan muuton jälkeen täytin kolmekymmentä ja ajattelin, että miksikäs en voisi alkaa toteuttaa unelmaani? Itse olin hiukan "pallo hukassa" unelmani suhteen, miten muka nyt yhtäkkiä sasin sen kauan haaveilemani yhdistelmäkortin? Vaimoni kannusti minua ottamaan asioista selvää ja taisi hiukan itsekkin asioita selvitellä, iso kiitos siitä kuuluukin hänelle. Loppujen lopuksi tässä sitä nyt ollaan, tuore kortti taskussa ja huomenna pitäisi mennä paikalliseen kuljetusliikkeeseen kirjoittamaan työsopimusta.