perjantai 18. huhtikuuta 2008

Suuntana sukupuoli, tavoitteena takapuoli;)

Viikon kotiloman jälkeen onkn taas aika siirtyä sorvin ääreen. Paluu lomilta sujuu näköjään aikalailla pehmeästi ja työt aloitetaankin "kahden tytön" keikalla espanjaan. Kaikki olisi valmiina, ainoa vaan, että kuorma puuttuu. Reittisuunnitelmana olisi ajaa ruotsinkautta saksaan ja sieltä edelleen pariisin kautta madridiin. Paluukuormakin on jo suunniteltu valmiiksi, lastaus ensviikon keskiviikkona. Mukava sattuma kävi kun ostin viikon eväät äsken eväät suomen turusta paikallisesta k-kaupasta ja eväisiini sisältyi espanjalaisia kirsikkatomaatteja, mukavan sattumasta teki silmiinpistävä yhtäläisyys paluukuorman osoite ja se mitä luki ostamieni tomaattien alkuperän kohdalla;)

maanantai 7. huhtikuuta 2008

Selityksenpaikka.

Siis tuo edellinen kirjoitukseni kuvineen...
Ysillä veljekset Igor ja Vladimir riitautuivat tupakkakopissa, tästä seurauksena toinen tovereista nappasi olutpullon paskaksi ja viilsi toveriaan naamaan ja kaulaan. Verta ja peräsuolenpätkiä siis leijui ilmassa kiitettäviä määriä, kuten kuvat kertovat.

Olen pahoillani, jos sain jonkun luulemaan vuotaneeni itse verta.

lauantai 5. huhtikuuta 2008

Quentin Tee ja kaulavaltimo.



Kuva(t) puhukoon puolestaan.

Tupakka on erittäin epäterveellistä. Onnekseni olen lopettanut tupakoinnin.

Suurensuuri kiitos tallinkin henkilökunnalle. Olette loistavia pyykkäreitä, saatte jopa mustista housuista veritahrat puis...