sunnuntai 16. joulukuuta 2007

Tienpäällä edelleen.

Sattuipas söpösti, että löytyi vapaa langaton yhteys joten päätin hiukan nakella kuulumisia verkkoon. Uudella työnantajalla on mennyt mkavasti ja luulen saaneeni vihdoinkin sen hyvän isännän kiinni jota niin hartaasti olen haeskellut.
Parhaillaan istuskelen Unkarissa, kylässä nimeltään Pecs. Aamusta pitäisi lähteä ajelemaan kohti Nyiregyhaza nimistä paikkaa, jossa loppukuorman purku. Paikallinen sää tuli mulle todellisena yllärinä, lnta nimittäin piisaa ja lisää pukka kokoajan. Maasto on mäkistä, tiet hankalakulkuisia ja muutenkin menee hienosti. Mansikkana kakussa on lisäksi se että navigaattorista loppui kartat saksan ja tsekin rajalle;) nooh, manuaalipelillä sitä on ukkelit täällä maailman sivun ajelleet, joten miksen minäkin. Hiukan vain luo haastetta tuo ilman navigaattoria kulkeminen.

Kotiin alkaa olla mieletön ikävä, vaimo ja "lapsetkin" varmaan odottelevat "isiä" kotiin ja ikävöivät samallatavalla kuin minä heitä. Ekaa kertaa ulkomaankuskin urani aikana tuli suunnaton vitutus (ilman navigaattoria vitutus ei oikein voi ollakkaan muuta kuin suunnatonta) ja pakonomainen tarve päästä kotiin kun vaimo soitti ja kertoi, että meidän nuoremmalla koissulla on harvinainen ja erittäin kivulias sairaus joka voi johtaa jopa kuolemaan ;( Olisin niin kovasti tahtonut olla surunhetkelä perheeni tukena kotona, mutta minkäs teet... Onneksi joulu on jo senverran lähellä, ettei tarvitse enää lähteä reissuun kun pääsen oletettavasti loppuviikosta suomeen.

Tuli sitten aamusta otettua "kuudenkupin kumarat" paikallisen ostarin pihassa majoittautuneena;) Tosin alla oli kaksi kymppituntista tiukkaa vetoa joten kaksi olutta ja kolme paukkua riitti tainnuttamaan kulkijan. Jäi sitten raidikin katsomatta loppuun...

Että sellasta tälläkertaa, oheen nakkaan vielä kuvan tältä aamulta, se on se mun olohuone, keittiö ja toimisto;)


sunnuntai 2. joulukuuta 2007

Noin 20 000km myöhemmin.

Niin se aika taas vilahti menemään, ettei huomannutkaan. Reissuja tuli heitettyä useampia, pääasiassa pitkin eurooppaa. Matkaan mahtui toki erilainen viikkokin jolloin en käynyt kuin Ruotsissa ja Tanskassa, muuten sitten pyörinkin Saksassa, Hollannissa ja Itävallassa. Viimeisin keikkani oli siis Itävaltaan josta päälimmäisenä mieleeni jäi todella upeat maisemat ja melko mäkinen maasto, sekä pitkällä oleva talvi. Matkaan ei juurikaan suuria yllätyksiä mahtunut ja kaikki meni muutenkin juuri nappiin. Tälläiset hyvin menneet kuuden viikon rupeamat vain vahvistavat käsitystäni siitä, että todellakin olen työssä josta pidän. Toki miinuspuoliakin on, suurin pitkä miinus on älytön ikävä kotiin. Kotona kun odottaa rakas vaimoni ja kaksi maailman suloisinta westiä;) Mutta taas toisaalta sitten kun pääse kotiin hetkiseksi, tuntuu sitäkin paremmalta.

Parhaillaan olen tässä lähtökuopissa, uuteen reissuun pitäisi lähteä hetkisen kuluttua. Tälläkertaa lähdöstä jännittävän tekee se että jälleen olisi uusi työnantaja, uusi auto ja uudet ajot. Ajot suuntautuu edelleen euroopan vähälumisempiin osiin josta en todellakaan ole pahoillani. Hiukan harmittaa, että silloin kun olisi mahdollista kirjoittaa sattumuksista ja tapahtumista tienpäällä, ei niitä juurikaan muista ja kun taas tienpäällä sattuu ja tapahtuu, niin silloin ei ole välineistöä jolla julkaisisi ajatuksiaan verkkoon. Mutta nyt pitäisi senkin muuttua, sillä välineistö on yhteyksiä lukuunottamatta kunnossa, joten jatkossa on lupa odottaa hiukan aktiivisempaa päivittelyä tänne.

Ajattelin tuossa männäviikolla ajellessani, että voisin laittaa hiukan rekka-suomi sanastoa tänne, koska vaimo aina mutise ohimennen, ettei tajua yhtään mitään jutuistani kun puhun "rekkaa".

Voisi vaikka aloittaa paikannimistä ja kulkuvälineistöstä.

Antsu-Antwerpen
Rottis- Rotterdam
Dami- Amsterdam
Frankku-Frankfurt
Trave- Travemunde
Keppisaari-Kappelskär
Homolossi- Finnlik, kulkee väliä keppisaari-naantali, rahtilaiva.
Humppalaiva-Viking tai Silja.
Super-Superfast, kulkee väliä Helsinki-Rostock
Vihreä laiva-Finnlines, kulkee väliä Helsinki Trave.

Muuta sanastoa:

Finjet-Verolappu joka tarvitaan kun liikennöidään ruotsissa.
Toll collect- Saksan tiemaksulappu.
Piippari-Tuulilasiin tuleva automaattinen lukulaite, ei tarvitse erikseen ostella verolappuja erimaihin, mikäli autossa on kyseisen maan piippari.
Cemt kuski- Kaveri joka asuu ulkomailla ja ajaa sieltä käsin yleensä irtoperäajoja suomailaisen firman piikkiin
Irtoperä-Perävaunu joka matkustaa yksin laivalla kohdemaahan josta irtoperäkuski käy sen hakemassa.
Kylmäparkki-Parkkipaikka jossa ei ole huoltoasemaa tai mitään muutakaan.
Rasti-Rasthof, autobaanan vieressä oleva huoltoasema+ravintola.
Autohof-Hiukan sivummalla baanalta oleva isompi huoltoasema keskittymä, jossa saattaa olla useampiakin ravintoloita sekä hotelli.
Yövuoro- Yövuorosta on kaksi eri versiota, jos törmää jossainpäin maailmaa toiseen suomalaiseen niin se menee yövuoroksi, eli aletaan ottaa kppia yhdessä mikäli kummallakaan ei ole aamulla mihinkään menoa. Toinen versio yövuorosta on se kun saapuu laivalla saksaan, niin silloinhan se menee automaattisesti yöajoksi, sillä laiva on suomenaikaa 22:00 perillä.