lauantai 8. syyskuuta 2007

Kaksipiippuinen olo.

Toisaalta on mukavaa kun saa olla reissussa ja toisaalta olis taas kiva olla joskus kotonakin. Mutta molempia kun ei voi eikä pidäkkään saada. Viimeviikko oli melkoista hullunmyllyä, piti sahata Oulu-Kirkenes väliä, välillä piti ajaa betonirekkaa ja siinä luppoajalla sitten ajettiin talopakettia. Mutta sehän on vaan positiivista, että töitä riittää eikä tarvitse pyöritellä peukaloita.

Tulevana viikonloppuna saadaan uudet autot mieheen (viimeinkin, sillä sitä ensiviikkoa on luvattu tulevaksi jo monta monituista viikkoa) ja samalla pidetään kuulemma saunailta kuskeille. Mitähän siitäkin seuraa... Nooh, se selvinnee sitten. Saattaa olla, että ensiviikonloppu kuluukin em syistä pohjolan pääkaupungissa, tai sitten ei.

Monet vanhat jermut varoittelivat, että tämä työ saattaa rassata parisuhdetta. Silloin naureskelin, että tuskin niin käy omalla kohdallani. Mutta, mutta... Niin siinä kai sitten käy, ei siksi etten itse kestä olla poissa kotoa vaan siksi, että vaimolle arjenpyörittäminen yksin käy ylivoimaisen raskaaksi ja tästä johtuen viikonloppuisin kun nähdään se paripäivää, niin tappeluksihan se menee. Toisaalta ihan hyväkin niin, eipähän tuota tuskaa nostaa kytkintä sunnuntai-iltana ja lähteä tienpäälle. Onhan se tietysti niinkin, että jos taloudellisesti olisi mahdollista niin saattaisin maata kotona päivästä toiseen, mutta olisiko sekään loppuviimeeksi niinkään kivaa?

sunnuntai 2. syyskuuta 2007

Uuden odotusta.

Viikot kuluu uuden auton odottelussa ja toki siinä sivussa tulee keikkaa ajettua pitkin poikin pohjoisnorjaa. Ihmettelen itsekkin omien hermojeni lujuutta joita koettelevat vuoden -95 1,3 miljoonaa ajettu volvon veturi. Onhan se aivan täysin ymmärettää, ettei 12 vuotta vanha rekkaveturi ole mikään ihan uusi peli ja koitettava tulla toimeen sillä. Pikku käytännön ongelmia kumminkin ilmenee joista osa ei olekkaan ihan pikkuisia. Jos autoa saa napsutella käyntiin 1,5h niin siinä kyllä vaaditaan hermoja, jos jokaisen päivän päätteeksi saa nakata syyläriin 15l lisää nesteitä, koska kansi on halki ja nafta puskee jäähditinjärjestelmään ja lisäksi ohjaustehostin tiputtaa verta, niin kyllä siinä hiukan pelisilmää kaivataan. Kaiken tämän olen kumminkin päättänyt kääntää positiivikseksi kokemukseksi ja otan sen suuren seikkailun kannalta, sillä tuskin kukaan koskaan on moisiin pikkuvikoihin kuollut, tai edes loukkaantunut vakavasti. Tuntuupahan uusi auto sitten moninverroin paremmalta, kun sen joskus saa;)