Reissussa rähjääntyy.

Retki suuntautui tällä kertaa siis mantereelle. Alku oli mukava ja tietysti hiukan jännitti lähteä "kylmiltään" matkaan, mutta kuten eräs entinen työkaverini sanoi, niin ei kysyvä tieltä eksy. Matkan alkutaipaleelle sattuikin suurimmat sattumukset, heti maanantaiaamuna.

Saavuin siis sunnuntai-iltana superfastilla Rostockiin ja siitä tarkoituksena edetä Hollannin kautta Belgiaan. Matka kumminkin tyssäsi A1 autobaanalla Bremenin kohdalla. Syynä matkan jumitukseen oli eräs nuori saksalainen kuljettaja joka ei hallinnut lexustaan vaan paukautti yli kahtasataa edelläni ajaneen rekan perään, siitä vaakatasossa kerien minun ajokkini keulaan, jääden nopeimman kaistan ulkoreunaan pötköttämään autoineen. Melko pian paikalle saapui paikallinen poliisimestari sisu kolleegoineen, katkaisten liikenteen. Hyvinkin pian meille selvisi, ettei henkilöautoilijalle ollut enää tehtävissä mitään muuta kuin kaivaa kuoppa ja soraa silmille, kaveri oli siis kuollut todennäköisesti jo törmätessään edelläni ajaneen kollegani perään. Jälki oli melko tuhoisan näköistä, mutten kumminkaan olisi kuvitellut kaverin kuolleen, mikäli olisin asiaa joutunut päättelemään hänen autonsa perusteella. Kollegan autosta lähti peräkärryn perästä lähes kaikki irti mitä sieltä vain irrota voi, omasta ajokistani keulasta lähti kaikki lisävalot, sekä osa omistakin valoista. Kolari sattui aamulla viidenmaissa paikallista aikaa ja selvittely jatkui pitkälle iltapäivään. Omalta kannaltani kusiseksi jutun teki se, että olin ainoa joka näki edes suunnalleen mitä tapahtui. Tästä syystä sainkin viettää iltapäiväni Bremenin poliisin suojissa kuulusteltavana. Kuulusteluiden jälkeen iltapäivällä pääsin sitten jatkamaan matkaani.

Ensin Hollantiin, sieltä Belgiaan ja tiistaiaamulle purkamaan. Tiistain purun jälkeen ajelin noin viidenkymmenen kilometrin päähän, paikkaan nimeltään Aubel. Aubelista sain täyden kuorman sidukkaa joka oli matkalla Tanskaan, Glostrupin huudeille.
Glostrupissa olinkin sitten keskiviikkoaamuna, pirteänä kuin peipponen. En edes tiennyt, että aikatauluani oli muutettu kolarin vuoksi, joten olinkin siellä päivää liian aikaisin enkä saanut kuormaa puretuksi, sillä asiakas pystyi varastoimaan siiderit vasta torstaina.
Vietin vuorokauden käyden pesulla, syöden hyvin (ja vähän juodenkin, tietenkin) ja suurimmaksi osaksi nukkuen. Purettuani kuorman sainkin lastauskäskyn Malmöstä jonne matkaa kertyi alle satakilometriä. Ehdin vielä hienosti iltalautalla Suomen puolelle ja olin perjantaina aamusta Suomen turussa purkamassa. Turkkusesta ajoin Karjaan kupeeseen lastaamaan terästä jotka matkasivat pohjanmaalle lauantaipurkuun.

Lexus läjässä.
Edelläni menneen kolleegan perä.
Oma ajokkini riiputtaa lisävaloja murheissaan.

Matkalla ei onneksi enää sattunut mitään sen vakavampaa, tai oikeastaan juuri mitään mikä tapahtuneen jälkeen olisi tuntunut mainitsemisen arvoiselta. Ajattelin kumminkin vielä tässä julkisesti kiittää Mummaa ja Jarkkoa, kollegoita joista oli korvaamaton apu keltanokalle. Uskoisin, että huominen keikka Hampuriin onkin jo ihan lastenleikkiä ja osaan edes jollain tasolla hoidella hommat oikein.

Jotenkin tällä kertaa tuntui erityisen hyvältä palata reissulta kotiin ja mikäs siinä oli palatessa, kun sai tyttöjen kanssa lämmitellä takkatulen loimussa;)