Pitkästäaikaa päivitys.

Nyt alkaa hiukan jo olo tasaantua tähän kotona olemiseen, eikä ole niin hötky olo kuin esimerkiksi vielä torstaina. Olen siis saanut nauttia kotioloista tiistailta saakka ja nyt vasta pälähti mieleeni, että voisin hiukan jakaa verkossa ajatuksiani menneestä työputkesta ja sen tapahtumista. Tietenkään en voi kaikkia mainitsemisen arvoisia tapauksia enää edes muistaa, mutta toivon mukaan jotain kumminkin muistuu mieleeni menneiltä kuudeltaviikolta.

Parhaiten tietenkin on mielessä viimeisenä reissuna ennen vapaalle jääntiä käynti itänaapurin ihmemaassa. Ei oo helppoa sielläkään. Kaikkien jotka rutisevat Suomen oloista kannattaisi ehdottomasti tutustua Venäjän oloihin, saattaisi rutinat lakata. Eli summa summaarum, meillä on täällä Suomessa asiat aika helvetin hyvin. Venäjällähän tunnetusti rakastetaan papereita ja eritoten erilaisia leimoja papereissa, mitä enemmän leimoja sitä parempi. Yksinkertaiseen tullausmenetelmäänkin menee viitisen tuntia, vaikka leimat ja paperit olisivatkin kunnossa. Tiet siellä on jonkinlaisia perunapellon ja hiekkamontun sekoituksia, eli uudellakin kalustolla todella vittumaista ajettavaa. Kaikki mikä ei ole hytissä kiinni, löytyy kuljettajan ja apumiehen jalkatilasta ja tarkoitan todellakin nyt kaikkea mitä vaan ikinä hytissä voi olla, puhelimet, kynät, paperit, petivaatteet, eväät, siis kaikki mikä vain irti lähtee. Syynä tavaroiden löytymiseen niille kuulumattomilta paikoilta on "inventaario montut" joita on kiitettävästi pitkin Venäjän teitä. Vaikka nopeus olisi 35km/h saapuessa inventaario montulle, niin se saattaa ravistaa huomattavasti pahemmin kuin se että nopeutta olisi kymppi enemmän ja taas päinvastoin. Eli helpoimmalla pääsee kasaamalla kaiken irtorojun hytistä jo rajalla vaikka repsikan jalkatilaan;)

Lupaus suurista seikkailuista.
Mitä saadaan kun risteytetään perunapelto
ja soramonttu? -Venäläistä huippukuntoista
tietä.


Myös Norjassa on tullut kieputtua melkolailla. Siellä ei koskaan tunnu kyllästyvän todella jylhiin ja erittäin kauniisiin maisemiin. Tromssan liepeillä käydessäni ajoin kolme ja puoli kilometriä pitkän tunnelin läpi jossa jäi sivuille tilaa noin 10cm peileistä seinään. Tietenkin jossainvaiheessa mieleeni hiipi ajatus vastaantulijoista ja toimintamallista siinä tilanteessa. Tunneli oli pimeä kuin mörön persreikä joten omalla kohdallani peruuttaminen ei todellakaan olisi edes vaihtoehto. Tätä toimintamallia tiedustellessani paikallisilta sain yhtä monta ratkaisumallia kuin ihmisiä oli joilta kysyin. Yksi tuumasi, ettei siellä vaan saa tulla ketään vastaan. Toinen sanoi, että rattaat seis ja alat kaivaa kahvinkeittovehkeitä niin näkyvästi, että toinenkin ne näkee ja tajuaa, ettet sinä ainakaan lähde peruuttamaan... Aika raskaat lääkkeet oli siis paikallisillakin. Takaisinpäin tullessani päätinkin käyttää vaihtoehtoista reittiä johon kuului puolentunnin lauttamatka.

Maisemaa johon on vaikea kyllästyä.

Ohessa muutamia visuaalisia tallenteita matkanvarrelta. Ainoa vaan että ajaessa on niin hankalaa keskittyä kuvaamaan, joten yli puolet otoksista menee pilalle...